Väittely, keskustelu, dialogi?

On hienoa, että voimme työpaikalla luoda tilan, jossa voi väitellä, eikö niin? Tämän kysymyksen, oikeastaan väitteen kuulin tällä viikolla. Kyllä, avoin väittely on parempi kuin salaiset käytäväkeskustelut tai negatiiviset puheet selän takana.

Ajattele, jos meidän ei tarvitsisi väitellä. Jos meidän ei tarvitsisi asettua toisiamme vastaan, puolustella tai hyökätä, vaan voisimme sen sijaan yhdessä avoimesti keskustella, tuoda esille erilaisia näkökulmia neutraalilla ja asiallisella tavalla, jotta voimme saada yhteisen kokonaiskuvan. Tämän kokonaiskuvan avulla taas voimme tehdä tärkeitä päätöksiä.

Jos menemme keskustelusta vielä yhden askeleen eteenpäin ja valitsemme dialogin, mihin se voisi johtaa? Dialogissa kuuntelemme odottavasti, uteliaasti ja olemme kiinnostuneita toisistamme, jotta voimme oppia, jotta voimme ymmärtää. Dialogin avulla voimme rakentaa ja viedä keskustelun uusille tasoille ja yhdessä luoda jotain innovatiivista ja jännittävää.

Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, eikö vain? Miksi tämä ei kuitenkaan toimi työpaikoilla, tai yksityisen elämän suhteissamme? Koska meillä ei ole aikaa. Emme ehdi. Aikamme kuluu arkisiin asioihin, jotka täytyy hoitaa – tämän vastauksen usein saan. MUTTA, mitä tapahtuu, jos teetkin valinnan ja päätät antaa tälle aikaa? Lopputulos on, että sinä saat aikaa, energiaa ja jaksamista, jotka voit hyödyntää niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Sen sijaan, että haaskaisit ne tarpeettomiin väärinymmärryksiin, konflikteihin, ärtymykseen ja huoleen.

Kuunteleminen, keskustelu ja dialogi – monet ajattelevat, ettei näissä ole mitään erityistä. On kuitenkin suuri taito olla ja pysyä täysin läsnäolevana, säilyttää fokus ja tehdä vain yksi asia kerrallaan, eli kuunnella kunnioittavasti, ei kuunnella siksi, että voisi keksiä nopean ratkaisun. Ei myöskään kuunnella vain toisella korvalla samalla, kun silmät vilkuilevat ruutua. Vaan kuunnella, jotta ymmärtäisimme toista henkilöä ja sitä, mitä asia tälle merkitsee. Tämä vaatii harjoitusta.

Miten sinä kuuntelet kollegojasi, esihenkilöäsi, kumppaniasi, lapsiasi tai ystäviäsi? Kuunteletko, jotta voisit väitellä tai keskustella vai kuunteletko, jotta voitte käydä antoisan ja yhteisen dialogin? Miten kuuntelet itseäsi?