SYTYTÄ KYNTTILÄ TOIVOLLA JA USKOLLA

”Sytytä kynttilä kaikelle sille, johon uskot, tälle planeetalle, jolla asumme, sytytä kynttilä maapallon lapsille… Älä ikinä anna toivon kadota, nyt on pimeää, mutta taas tulee valoisampaa… ” Nämä sanat ovat Niklas Strömstedtin ja Lasse Lindbomin kirjoittamasta kappaleesta. Kappale julkaistiin jo vuonna 1987, mutta sanat ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan.

Tätä kirjoittaessani on 21. joulukuuta, joka on vuoden pimein päivä täällä Pohjoismaissa. Se tarkoittaa, että huomisesta alkaen käymme taas kohti valoisampia aikoja. Ihanaa! Mutta, jos ajattelemme kaikkea synkkää, jota maailmassa tapahtuu, planeettaamme juuri nyt, on erityisen tärkeää, että säilytämme toivomme ja uskomme valoisampaan tulevaisuuteen. Se mihin keskitymme, kasvaa, siksi meidän pitäisi keskittyä oikeisiin asioihin, arvostaa toistemme erilaisuuksia ja muistaa, että planeetta, jolla asumme, on yhteinen kotimme, yhteisellä taivaalla, tähdillä ja merellä. Koti, josta meidän tulee yhdessä pitää huolta ja josta meidän tulee yhdessä kantaa vastuu. Itsemme, lastemme ja planeetamme vuoksi. Kun säilytämme uskon, toivon ja rakkauden mielessämme ja toiminnassamme, otamme isoja askeleita oikeaan suuntaan.

Kuuntele laulua (ruotsiksi ), sytytä kynttilä toivolla ja uskolla samalla, kun käytät hetken kiitollisuuteen kaikesta hyvästä, pienistä ja isoista asioista, joita sinulla on elämässäsi.

Toivotamme Sinulle

RAKKAUDENTÄYTEISTÄ JA HYVÄÄ JOULUA

&

UPEAA, HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2023!

PS! Olemme täällä sinua varten coachingilla, mentorcoachingilla, koulutuksella ja kehityksellä – yksilöille, pareille, tiimeille… Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos me voimme olla Sinulle ja Teille avuksi!