BLOG 5/9: MATKA ACC-SERTIFIOINTIIN JA SELF MASTERYYN

Miten maraton juostaan? 

 Coachingin diplomikoulutuksen aikana tein merkittävän matkan, joka muutti monta asiaa elämässäni. Opin coachaamaan – oikeasti – International Coaching Federationin mukaisesti (lue tästä lisää siitä, mitä coaching on) ja matkani jatkuu sertifiointikoulutuksessa, joka tekee elämänmuutoksestani yhä voimakkaamman. Tämä on ollut pitkä ja haasteellinen matka, jonka aikana olen tehnyt isoja edistysaskeleita ja jonka aikana on monesti kuulunut fanfaareja, monesta eri syystä. 

 Ja nyt, sertifiointikoulutuksen 5. päivän jälkeen, kaikki on erilaista, fanfaarit ovat vaimeammat. Teen edelleen oivalluksia ja opin lisää koko ajan, mutta eniten on kyse harjoittelemisesta. Olen aloittanut isoista fanfaarien tahdittamista edistysaskeleista ja siirtynyt nyt jatkuvaan, tasaiseen, koko elämän pituiseen oppimiseen, joka on koko ajan käynnissä taustalla. 

 Aivan kuten maratonia juostessa: alku on piristävä, on lähtölaukaus, aplodeja, hieman ruuhkaa, onnea toivotetaan, kuvia napsitaan, on musiikkia ja tuntuu, että sitä jaksaa ennätystahtia koko matkan! Sitten. N. 28 km kohdalla, on rauhallisempaa. Maaliviivaan on vielä pitkä matka ja sitä askeltaa vain tasaisesti eteenpäin. Reitin varrella on vähemmän ihmisiä, joku yksittäinen katsoja jaksaa vielä kannustaa, ehkä sitä näkee jonkun istuvan terassilla ja alkaa itsekin kaipaamaan kylmää juotavaa, sitä etenee vain askel askeleelta, katselee välillä ympärilleen ja tarttuu omiin ajatuksiinsa. Silloin on vain juostava. Juostava ja juostava. Kilometri toisensa jälkeen. 

 Joten nyt coaching-maratonillani on vain harjoiteltava. Harjoiteltava ja harjoiteltava. Harjoiteltava tunti toisensa jälkeen. Harjoiteltava, jotta olen varmasti sertifioinnin vaatimalla tasolla ja pysyn siellä, kehittäen tasoani aina paremmaksi. Harjoittelen ja otan päivittäin nöyränä vastaan lisää oppeja ja laitan ne käytäntöön. Näin, jotta voin tehdä parhaani coachina ja jotta saavutan sertifiointitavoitteeni tyylillä. 

 Nyt, hyvä lukija, saat harjoitella tietämättömän hatun päässä pitämistä – tätä harjoittelemme myös coach-koulutuksissa: sillä vaikka fanfaarit ovat nyt vaimeammat, on matka melkein hauskimmillaan tässä 28 kilometrin kohdalla. 

 Olen valinnut kiinnostuksen kohteeni oikein, koska rakastan coachaamista, ja rakastan juoksemista. Säästä riippumatta, matkan pituudella ei ole mitään merkitystä, yksilönä tai ryhmässä, kohti pientä tai suurta tavoitetta. Tärkeintä minulle on, että voin päivittäin tehdä sitä, mitä rakastan: coachata. 

 Ja juosta.