From Boss to Leader, mikä kirja kannattaa lukea?

"Sosiaalinen media tekee aktiivisesti näkyväksi muutoksen, jossa johtamisessa siirrytään hierarkkisesta Boss-roolista moderniin Leader-rooliin."

Tämän trendin olen huomannut myös siksi, että minulta kysytään yhä useammin, mikä johtamisen kirja kannattaa lukea. Mitä johtamista käsittelevää kirjaa suosittelisin? Rakastan kirjoja sekä lukemista ja johtamisesta on kirjoitettu monta teosta. Modernia ja aitoa johtajuutta et kuitenkaan saavuta ainoastaan lukemalla. Se saavutetaan oikealla muutoksella ja transformaatiolla, joka alkaa sinusta itsestäsi. Mitä siis tarvitaan moderniin johtajuuteen? Pääsisin tietenkin helpolla, jos sanoisin, että siihen tarvitaan ainoastaan coachaava ote. Ottaisin samalla riskin olettamalla, että monet tietävät, mitä coachaava ote tarkoittaa.

Onnistunut ja moderni johtajuus edellyttää monenlaisia johtajan/lähijohtajan/esihenkilön ominaisuuksia – yhteenkuuluvuutta, avoimuutta, rohkeutta, haavoittuvaisuutta…

Yhteenkuuluvuus – ME työskentelemme yhdessä kohti selkeää tavoitetta. Yhteisössämme jokaista kunnioitetaan, jokainen osallistetaan, jokaista arvostetaan ja kaikki ovat lisäksi tietoisia siitä, että jokaisen tehtävä on tärkeä yhteisen tavoitteen saavuttamisessa. Tavoite, missio, visio, arvot, eettinen ohjeisto – nämä eivät ole vain yritysesittelyissä näkyviä sanoja, vaan ne ovat merkityksellisiä elementtejä, jotka on jalkautettu koko organisaatioon ja jotka vaikuttavat ja ohjaavat kaikkea toimintaa sekä kaikkia päätöksiä organisaatiossa. Oikeudenmukaisesti, tasavertaisesti, kestävästi ja arvostavasti.

Avoimuus – Avoimuus uusille ideoille, uusille metodeille, uusille ratkaisuille. Avoimuutta, uteliaisuutta ja erilaisuuksien kunnioitusta. Avoimuutta kokeiluille. Avoimuutta tavallisia keskusteluja syvemmille, aidoille dialogeille, joissa yhdessä jalostamme ajatuksia sekä ideoita. Avoimuutta omaan jatkuvaan kehittymiseen johtajana. Avoimuutta tietoisuudelle siitä, ettet koskaan ole johtajana täysin valmis.

Rohkeus – Rohkeutta ja hyväksyntää kokeiluille, testaamiselle, rohkeutta ja hyväksyntää epäonnistumisille ja mokille, myös rohkeutta onnistumisiin. Rohkeutta ympäröidä itsensä asiantuntijoilla. Rohkeutta kehittää ja kehittyä, sekä rohkeutta antaa muiden kasvaa. Rohkeutta myöntää, ettei tiedä – selvitetään. Rohkeutta antaa vastuuta ja delegoida oikeasti. Rohkeutta kantaa oma vastuunsa. Rohkeutta myöntää, että päätös oli väärä, rohkeutta myöntää virheensä. Rohkeutta tarttua konflikteihin. Rohkeutta kuunnella ja sen jälkeen tehdä myös epämukavia päätöksiä. Rohkeutta tuoda esille myös vaikeita asioita. Rohkeutta olla johtaja.

Haavoittuvaisuus – Moni kyseenalaistaa, miten haavoittuvaisuus liittyy johtajuuteen. Kyllä se liittyy, onhan paljon mukavampaa työskennellä aidon fyysisen ihmisen kanssa kuin kylmän robotin kanssa. Myös johtaja saa olla surullinen, pettynyt, ylpeä, onneton, iloinen ja onnellinen – eli hänkin saa näyttää tunteensa. Hän voi myös käyttää sekä aivojaan että sydäntään puhuessaan tai kirjoittaessaan, ihmiskohtaamisissa.
Täydellisyys piilee epätäydellisyydessä – on rohkeutta olla selkeä johtaja ja samalla ihminen, lähimmäinen sekä kuulua joukkoon!

Kuka ja ketkä ovat johtajia?
Ajattelemme tietenkin heti toimitusjohtajaa, henkilöstöjohtajaa ja operatiivisia johtajia, mutta usein unohdamme tiiminvetäjät, HR-roolit, rehtorit, opettajat, lääkärit, vanhemmat… Lisäksi unohdamme ehkä täysin kaikkein tärkeimmän johtajan: olemme kaikki oman elämämme johtajia. Minkälaiset valmiudet meillä on johtamiseen?

Uskallatko sinä olla johtaja ja oletko sinä valmis panostamaan johtajuuteesi?
Olen saanut tavata ja tehdä yhteistyötä monen upean johtavassa asemassa olevan ihmisen kanssa aina konsernijohtajasta tiiminvetäjiin. He ovat johtajarooleissaan tunteneet yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Monilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittyä ja kouluttautua johtajaksi. Monesti he ovat alun perin olleet erinomaisia asiantuntijoita, joille on yhtäkkiä annettu johtajan vastuita ajatellen, että se on heidän uransa seuraava askel. Johtajuus ja esimiesvastuut ovat jo itsessään työtehtäviä, ei vain vastuita, jotka hoidetaan ”oikean” työn ohessa. Johtajan on oltava tavoitettavissa ja hänen on mahdollistettava parhaat olosuhteet henkilöstölleen, jotta henkilöstö voi tehdä työnsä kunnolla. Johtajan on myös mahdollistettava henkilöstön kehittyminen sekä heidän asiantuntijuutensa omilla erikoisaloillaan.
Maailmalla on hyvin tavallista, että jokaisella johtajalla on oma ammattimainen coachinsa, jonka kanssa pallotella, joka haastaa ja tukee. Yhtä tavallista on, että johtajat suorittavat coachaavan johtajuuden sertifiointikoulutuksen – Bravo!
Pidä huoli henkilöstöstäsi ja he pitävät huolta asiakkaistasi sekä liiketoiminnastasi. Ja muista myös johtajana pitää itsestäsi huolta.

Miten voit kehittää johtajuuttasi ja itsesi johtamista?

  • Ilmoittaudu koulutukseen – ACTP Certification Program for Professional Coaches and Leaders, Step 1 – diplomikoulutus alkaa 14.–15.2.2022 – Lue lisää tästä!
  • Varaa Executive ja Business Coaching – tästä suoraan varauskalenteriin!
  • Ota meihin yhteyttä ja suunnittelemme Sinulle kehittymispolun, joka sopii juuri Sinun tilanteeseesi!

Palataan vielä kysymykseen, mikä kirja kannattaisi lukea 😉.

Suosittelen Brené Brownin kirjoja ”Epätäydellisyyden lahjat”, ”Uskalla haavoittua” ja ”Rohkaiseva johtaja” (teokset löydät mm. suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi). Ne käsittelevät luonnollisesti johtajuutta, mutta ennen kaikkea nämä teokset käsittelevät ihmisyyttä. Johtajaroolissasi olet ihminen ja ihmiset ympärilläsi ovat ihmisiä.
Kehity sellaiseksi johtajaksi kuin haluat! Onnea matkaan!

Aurinkoisin coachinghalauksin

Christine ajattelee ääneen coachingistä, johtamisesta ja elämästä

Christine Suvanto, ICF MCC on työskennellyt ammattimaisena coachina vuodesta 2012, sekä yksilöiden että ryhmien kanssa, yksityisesti ja yrityksissä kansainvälisesti. Executive, Business, Career, Life – Christine tukee ja haastaa sinua, jotta sinä kehityt. Hän kouluttaa, coachaa ja toimii lisäksi mentorcoachina sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti (WBECS, CoachCompanion). Hän hyödyntää myös SDI-työkalua (Strength Deployment Inventory) kommunikointi-, konfliktienhallinta- ja kehitystehtävissä.

Christinen aiemmat julkaisut

Korona – kirous vai mahtava mahdollisuus?

Korona – kirous vai mahtava mahdollisuus? Käytä korona-aika johonkin hyödylliseen ja kestävään, joka kantaa pitkälle. Oletko sinäkin väsynyt koronaan ja rajoituksien tulkitsemiseen? Minä ainakin olen ja niin on moni muukin. Jippiaijee! Minulla on kuitenkin valinta! Haluanko olla yksi valittajista, yksi

Lue lisää »

From Boss to Leader

From Boss to Leader, mikä kirja kannattaa lukea? ”Sosiaalinen media tekee aktiivisesti näkyväksi muutoksen, jossa johtamisessa siirrytään hierarkkisesta Boss-roolista moderniin Leader-rooliin.” Tämän trendin olen huomannut myös siksi, että minulta kysytään yhä useammin, mikä johtamisen kirja kannattaa lukea. Mitä johtamista käsittelevää

Lue lisää »
Saavuta tavoitteesi

Kaipaatko uutta suuntaa, tukea matkalle? Varaa aika itsellesi omaan coachingtapaamiseen.

Coaching

Haluatko saada enemmän itsevarmuutta, paremman itsetuntemuksen ja kehittyä ihmisenä?

Vastauksia vailla

Kaipaatko lisätietoja meistä tai tarjoamistamme palveluista? Ota yhteyttä ja kerromme lisää!