Polku ammatticoachiksi ja Self Masteryyn

Oi, mikä matka, lähes 2 vuotta, 16 uskomatonta koulutuspäivää, lukematon määrä harjoituksia, mentorcoachingia, upeita asiakkaita, oppeja, oivalluksia, kaikkea ja paljon muuta. Olen nyt saavuttanut tavoitteeni, kansainvälisen International Coaching Federationin, ICF:n myöntämän ACC-sertifioinnin!

Kannattaa aloittaa ennemmin kuin myöhemmin, odottaminen ei kehitä mitään, vaan kehittyminen tapahtuu ottamalla askeleen. Mm. tämän olen oppinut ja olen erittäin kiitollinen itselleni, että otin ensimmäisen askeleen diplomikoulutukseen – sitä olin pohtinut jo parin vuoden ajan ja lopulta päätöksen tekeminen tapahtui nopeasti, päätin osallistua koulutukseen elokuussa 2019 ja kuukauden lopulla 1. moduulin opit pyörivät jo ajatuksissani. Siitä alkoi minun matkani ammattimaisen coachingin maailmassa, kohti ammatticoachin sertifiointia.

Miten kouluttaudutaan ammattimaiseksi coachiksi?

Valitsin ACTP-koulutuspolun kansainväliseen, ICF:n myöntämään sertifiointiin, ACC ACTP Path, koska mielestäni tämä polku tarjosi parhaan koulutusannin, jossa lisäksi Christine, MCC toimi kouluttajanani. Christinellä on ICF:n korkein sertifikaatti, Master Certified Coach, ja hänellä on tuhansien coaching- ja kouluttajatuntien kokemus, eli mielestäni valintani oli erittäin hyvä ja varma. Ensimmäinen askel oli coachingin ACTP-diplomikoulutus (n. 5 kuukautta, 8 koulutuspäivää, harjoitusasiakkaita ja 5 tuntia mentorcoachingia, mm.) ja toinen askel oli ACTP-sertifiointikoulutus kohti kansainvälistä sertifiointia (n. 8 kuukautta, 8 koulutuspäivää, vähintään 100 asiakastuntia, 5 mentorcoachingtuntia, mm.).

Sertifiointikoe

Kaikkien koulutuspäivien jälkeen, 10 mentorcoaching-tunnin ja vähintään 100 lokikirjaan merkityn asiakastunnin jälkeen on aika osallistua sertifiointikokeeseen. Ensin suulliseen kokeeseen, sitten kirjalliseen.

Suullinen koe on oikea coaching-tilanne, siis näyttöcoaching ja se tuntui erittäin jännittävältä. Lopulta kuitenkin siirsin tietoisesti jännityksen tunteen sivuun ja keskityin ainoastaan asiakkaaseeni ja siihen, että tuen asiakastani kaikella coaching-osaamisellani. Se oli Self Masterya parhaimmillaan. ACTP-polulla sertifiointiin suoritetaan ensin suullinen koe, joka analysoidaan ja arvioidaan. Jos se hyväksytään, suorituksesta saa sertifikaatin, joka liitetään ICF:n sertifiointihakemukseen ICF:n web-sivulla. Sitten ICF tarkistaa hakemuksesi ja paluupostissa saat joko tarkennuskysymyksiä tai linkin kirjalliseen kokeeseen sertifiointiasi varten. Sinun on siis oltava ICF:n jäsen hakeaksesi sertifiointia.

Kirjallinen koe, Coach Knowledge Assessment, CKA, tehdään online. Sinulla on kolme tuntia aikaa vastata 155 monivalintakysymykseen. Kun olet vastannut kaikkiin kysymyksiin ja vahvistanut, että olet valmis, saat tuloksesi. Jännitys tiivistyy!

Minun linkkini tuli ilta-aikaan ja halusin tehdä kokeen heti, koska se ilta oli rauhallinen ja mahdollisti hyvin kärsivällisyyden käytön (lisää kärsivällisyydestä blogikirjoituksessa 2/9 Suurin haasteeni). Virittäydyin keskittymään, hain energiaa sekä selkeyttä ajatuksiini, asetuin istumaan työpöytäni ääreen ja tein kokeen, myös se oli Self Masterya parhaimmillaan! Tulos oli hieno, kokeeni oli hyväksytty, joten siinä sitten istuin, pehmeässä, vaaleanpunaisessa aamutakissani, myöhään illalla, ja tuuletin. Nukuin oikein hyvin sinä yönä.

Mitä sitten tapahtuu?

Sertifioinnin jälkeen olen juhlistanut ja skoolannut monesti, iloinnut siitä, että saavutin kansainvälisen sertifioinnin, Associate Certified Coach! Olen saavutuksestani ylpeä, olen varma taidoistani ja teen työtäni oppien jatkuvasti uutta ja hyödyntäen kaikkia coaching-taitojani sekä kokemustani, jotka laajenevat edelleen päivä päivältä. Tulen käyttämään kaikkia saatavillani olevia taitoja ja kokemuksia auttaakseni, tukeakseni, puffatakseni, haastaakseni ja boostaakseni muita.

Sertifioinnin ja Self Masteryn myötä moni uusi ovi avautuu sinulle coachina, johtajana ja ihmisenä – suosittelen lämpimästi tätä matkaa jokaiselle.

Muuten, jos haluat kouluttautua sertifioiduksi coachiksi nopeammin kuin minä, kannattaa aloittaa kesän intensiivi-toteutuksesta: seuraava coachingin ACTP-diplomikoulutus alkaa ruotsinkielisenä 3.–4. kesäkuuta ja suomenkielisenä juhannuksen jälkeen, jos tarpeeksi kiinnostuneita löytyy! Tällöin voit tehdä sertifiointikokeen jo ensi keväänä.

Tämä oli blogisarja Matka ACC-sertifiointiin ja Self Masteryyn. Tämä oli minun, Annen, matka, sinä teet omasi. Ja toivon, että otat minut mukaan sitten, kun juhlistat saavutuksiasi!

Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä:

8/9 Sertifiointikoulutuksen 8. ja viimeinen päivä

7/9 Kiitollisuus

6/9 Kielistä

5/9 Miten maraton juostaan?

4/9 Siitä on tullut elämäntapa

3/9 Kuherruskuukausi on päättynyt

2/9 Suurin haasteeni

1/9 Matka ACC-sertifiointiin ja Self Masteryyn